"Minä haluaisin olla niintuin peehonen" sanoi pieni kesätyttö tänä aamuna. Taitaa olla yksi niitä harvoja ötököitä, jotka eivät neitiä pelota. Kun hän havaitsee sisätiloissa muurahaisen, koppiksen tai ties minkä kukkakärpäsen, hän ilmoittaa siitä (tuntemattomat ötökät ovat kaikki "ötö", kuten on opittu naapurin vuotta nuoremmalta muksulta) ja vahtii silmä kovana, kun siivoan öttiäiset paperitolloon ja pönttöön. Sitten tuleekin parku: "Olisin halunnu tatsoa sitä muulahaitta!" Aina muistaessani kiikutan siis koppikset ja muut takapihalle, jossa niitä voi vielä hetken ihmetellä. Yksi isompi mikälie koppis joutui jopa uimaan; Elle oli kerännyt pihalta kimpun päivänkakkaroita, joten vein pihapöydälle vesikipon niitä varten. Sinne Elle sitten tahtoi yhden löytönsä talteen, jotta sai "tatsella tääpästä". Vielä parin päivän jälkeen kukkaset kukoistavat ja "kärpänen" on nätisti näkösällä kupin pohjalla; Elleä ei haittaa ollenkaan, ettei se siellä enää liiku.Tänä aamuna lähdettiin ulos sen verran ajoissa, että ennen päiväkotia ehdittiin leikkimään omalla leikkikentällä hyvän aikaa. Siellä tutustuttiin taas yhteen naapurilapsiperheeseen (jee!), jonka vanhempi lapsi on ihan Ellen ikäinen poika, ja nuorempi vielä ryömivä vauva. Elle leikki pojan kanssa, opettelivat yhdessä ottamaan vauhtia isojen lasten keinussa (!) ja tutkivat pusikkoa ja järkyttyivät yhdessä siellä lentävistä ötököistä. Minä pitelin vauvaa sylissäni pitkän aikaa, eikä Elle ollut edes harmissaan, ennenkuin oli aika lähteä päiväkotiin. Onpa ihanaa seurata, miten Elle oppii pikkuhiljaa leikkimään jopa yhdessä muiden lasten kanssa (eikä vain heidän vieressään). Iso pieni tyttö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti