Kauppareissulla

Käytiin tänään keskustassa kaupassa koko porukalla, ja Elle vapautui vaunuista kun kovasti tahtoi kävellä itse, sai semmoisen vedettävän korin taisteluparikseen vielä (kori mokoma kallistui aina ku tirpana koitti sitä vetää). Mielikuva lapsiperheestä ruuhkaisassa kaupassa pyöri päässäni kaiken aikaa, mut luulisin ettemme syyllistyneet toisintamaan Kiljusen herrasväkeä kuitenkaan, mitä nyt välillä Elle + korin vetoaisa + kori jäivät melkein poikittain keskelle käytävää, tai jäimme vaunuinemme ja koreinemme yleiseksi tientukkeeksi. Sen sijaan olin ihan ylpeä Ellestä, mm. seuraavista syistä:

• Ainoat asiat, joita neiti yritti ottaa hyllyltä laittaakseen ne omaan koriinsa, olivat keräpunakaali (oli liian iso ja painava, sen olisin ehkä myöntynyt ostamaan jos olisi koriinsa asti saanut), hiivaleipäpussi (ei ihan niin valkoista leipää meille jooko), jugurttipurkki (semmoinen iso, olin yhden jo laittanut omaan koriini) sekä kauniin sininen pesuainepullo (tarvinnee etsiä joku lapsiystävällinen siivousaine, ennenkuin hän alkaa valikoimaan niitä itse).
• Annoin osan valitsemistani ostoksista hälle, jotta sai koriinsa täytettä. Tyytyväisenä kiskoi sitä ei-ihan-niin-kevyttä koria halki kaupan.
• Kerran törmäsi paikallaan seisovaan mieheen korinsa kanssa. Elle katsoi miestä, huikkasi iloisesti "Antinta!" ja jatkoi matkaa. Miehen ilme ei värähtänytkään, ei varmaan kuullut tai ainakaan ymmärtänyt, että kaksivuotias juuri pyysi häneltä kohteliaasti anteeksi törmäämistään. Mie itse olin ihastuksissani ja kehuin Elleä kauhiasti.
• Vaikka oli jo ruoka-aika, ja Ellellä alkoi varmasti olla jo nälkä, hän jaksoi odottaa vielä kassahärdellin läpi, pakkaamiset ja muut, ja bussimatkan kotiin ihan tyytyväisin mielin.

Jos joskus tulee vielä aika, jolloin joudun itkevän (karjuvan) ja potkivan muksun kantamaan kaupasta ulos, koska ei saanutkaan sitä haluamaansa herkkua, niin yritän muistaa tämän päivän (ja monet sen kaltaiset), ja miettiä että mitä kummaa tässä välissä oikein on tapahtunut?!?